torstai 7. elokuuta 2014

torstai 5. tammikuuta 2012

Tammikuu 2012

Taas on aika opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku. Maanantaina  aloitetaan koulunpito ja torstaina olisi taas sosiaalisen median koulutusta. Tuntuu siltä, että tässä välissä kaikki vanhakin on jo unohtunut. Yhtään en ehtinyt ennen joulua asioita kertailla ja joululomalla taas ei ole siihen oikein puhtia löytynyt.
Ainoa, mitä olen harrastellut, on verkkoalbumi. Sen tekemisen nyt olen jotenkin oppinut ja olen sinne siirrellyt kuviani ja joitakin jakanutkin. Yrityksen ja erehdyksen menetelmällä on menty.
Olen vielä niin noviisi näissä sosiaalisen median asioissa, että minulle olisi hyvin riittänyt, jos olisi opiskeltu pääsääntöisesti vain yhtä juttua, kuten esim. wikisivujen tekoa. Se minua kiinnostaisi ja haluaisin sitä soveltaa opetuskäyttöön, mutta taidot on kyllä vielä ihan hakusessa. Jos ryhtyisin sitä ihan tosiaan kokeilemaan, niin it-tukea tarvitsisin ihan vierihoitoon.

kokeilublogi: annin kokeilublogi

kokeilublogi: annin kokeilublogi: On kaunis joulukuun päivä